Teatteri tuli pihaan

April 25, 2016

Toissatalvena toteutin pitkäaikaisen unelmani tehdä kesäteatteria talvella. Siis ulkona, pihalla, pakkasessa ja lumihangessa. Se oli ihan mahtava kokemus - sitkeät näyttelijät ja yleisö uhmasivat helmikuun säitä ja valmistautuivat tunnin mittaiseen esitykseen pihalla - helmikuu palkitsi heidät hienolla kelillä, pienellä pakkasella ja tuulettomalla säällä. Ihan mieletäntä!! Siinä oli jotain lähes taianomaista! Teatteri oli majatalomme pihalla, katsomona toimivat heinäpaalit ja näyttämö oli rakennettu trukkilavojen päälle. Tietä väliaikakahville valaisivat  nuotiot ja pihavalot.

 

Kun tämän kesän näytelmä hahmottui Someron historiaan liittyväksi, tuntui aika luontevalta tehdä se sitten taas tänne majatalon pihaan. Rakas mieheni otti haasteen vastaan ja rakensi minulle syntymäpäivälahjaksi toimivan, 140-hengen katsomon (minunkin mielestäni vähän suuri-eleinen lahja, mutta luulen, ettei hän keksinyt oikeaa lahjaa ja kun joutui katsomon joka tapauksessa rakentamaan, päätti hän käyttää tilaisuuden hyväkseen ja sanoa sitä lahjaksi!).

 

Eilen katsomo sitten rantautui tänne majatalon pihalle ja jotenkin se näyttää siltä kuin se olisi aina ollut siinä! Onhan se vähän iso ja erikoinen pihakoriste -mutta... Kun siihen vähän istuttaa kukkia ja köynnöksiä viereen ja kunhan se on ihan oikealla paikallaan, suorassa ja maahan juurrutettuna, se näyttää varmasti tosi hyvältä!

Tietysti yöllä sitten heti tuli lumimyrsky ja jo eilen rakeita, ihan kuin muistuttamaan minua siitä, ettei tämä elämä ihan pelkkää ruusuilla kävelyä ole, mutta keleistä huolimatta olen aivan innoissani! Oma katsomo oman majatalon pihalla tuntuu hyvältä, voin suoraan myöntää.

 

Majatalon teatteri ei tietenkään ole se tavallisin liitännäinen mutta uskon, että tästä tulee toimiva!! Ainakin näyttelijät on mahtavia - olisi varmasti tosi hankalaa tehdä tätä jos epäilisi miten näyttelijät pärjäävät, mutta minulla ei sitä huolta ole. Voin luottaa heihin täysin!

 

Ja lastenteatteri Kisällikerhokin ilmestyy tänä kesänä meidän pihaamme -tavallisesti olemme tehneet sitä toisessa päässä pitäjää, mutta nyt monesta seikasta johtuen lapsetkin tulevat meidän uuden uutukaisen teatterimme kulisseihin! Tosi mahtavaa!!!

Niin kuin huomaatte, olen vähän innoissani - en malttaisi millään odottaa kunnes näen pihan täynnä teatterivieraita!! Onneksi ei enää montaa viikkoa ole jäljellä!

 

Please reload

Featured Posts

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload

Recent Posts

September 9, 2019

January 1, 2018

November 29, 2017

July 19, 2017

December 25, 2016

April 25, 2016

Please reload

Archive
Please reload

Search By Tags

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload